sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Suunnitelmia

Olen ajatellut aloittaa käymään näyttelyissä, jos niitä ilmaantuu tänne päin missä asun. Ainakin Myrskyä olen ajatellut viedä näytille, ja kyllä sitä Ladya ja Elmeriäkin vois joskus tuomareille viedä. On alkanut sellaiset hommat vaan kiinnostamaan, kun olen toisten blogeista lukenut. Myrskyä pitää vain harjata hyvin, jottei tuomarin vaatteet muutu tämän kanin näytöksen jälkeen hyvin vailkoisiksi ja karvaisiksi.
Mitään tavoitteita ei näyttelyiden suhteen sen sijaan ole, koska en omista mitään muotovalio kaneja, ihan vain kokeilun ja mielenkiinnon vuoksi. Ja haluan tutustua muihin omistajiin, ja nähdä muiden kaneja. Minulla kun ei koulussa ole oikein montaa kaneista kiinnostunutta ystävää..
Ostoksia pitäisi vielä tehdä. Kompostikehikkoja, ruokakuppeja ja Ladylle kakkalaatikko on nyt päällimmäisinä mielessä, sekä tottakai matot häkin pohjalle. Ruokahan on jo tulossa, sekä herkkupussi (=kuivattua voikukkaa).
Sitten kuulumisiin. Kaneille kuuluu hyvää, ja tänään leikattiin kaikkien kynnet, ja aika kiltisti kaikki olivat. Joku kysyi siitä Ladyn häkistä parempaa kuvaa, mutta valitettavasti en tähän postaukseen vielä sellaista saa :/ Mutta se on tulossa!
Uusi tulokas esittäytyy teille 10.9 jaksakaahan odottaa! Heihei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!