torstai 19. syyskuuta 2013

Syksyinen herkku ja Elmerin kuulumisia! + LÄHETTÄKÄÄ EDELLEEN KYSYMYKSIÄ EDELLISEEN POSTAUKSEEN!

Äsken sain hienon idean päähäni, ja toteutinkin sen. Ajattelin tehdä omenasta siilin, joka vetäytyy talvihorrokseen. Voisin laittaa ohjeenkin tähän? :)

 Tarvitset omenan, pellettejä ja kuivattu porkkana on hyvät lehdiksi. Lisäksi voi laittaa kuivaa leipää, sekä pähkinän.


Ensin otin siemenkodan pois, ja leikkasin omenan kahtia. Kuorin omenan, ja tämän jälkeen piilotin koloon kuivaa leipää.
 Laitoin omenan Elmerin ruokakulhoon, ja tiputtelin päälle kuivattua porkkanaa.
 Sen jälkeen laitoin pelletit "piikeiksi siilille"
 Ja niin syksyinen siili on valmis!
 Näin innokkaasti herkkua odotettiin.
Ja kyllä maistui.

En kuitenkaan suosittele tehtäväksi joka päivä, koska ei kuitenkaan ole mikään tarpeellinen pupulle.

Elmeri on jäänyt blogissa hiukan taka-alalle, mutta tänään ajattelin kirjoittaa pojasta, sekä laittaa muutaman kuvan. Elmerille kuuluu hyvää, ja varsinkin nyt kun se sai herkkuomenan. Se sai sen myös osittain siksi, että on ollut kiltein kani viimeisen kuukauden aikana. Pisut on menny kakkakippaan, ja muutenkin ollut kilttinä.
Tänään pidin Elmeriä valjaissa sisällä.






Eli siinä! MUTTA KYSYKÄÄ EDELLISEEN POSTAUKSEEN!!!
Mitä mieltä olitte tästä postauksesta? Milt näytti toi herkku? Jos kokeilette, kertokaa ihmees mitä kaninne tykkäs!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!