torstai 18. joulukuuta 2014

19. Vähän kuulumisia muista pupusista :)

Suurin osa varmasti muistaa viimeisimmän/viimeisen poikueen joka meille syksyllä syntyi. Ajattelin kertoilla teille vähän heidän kuulumisistaan, ja lopussa myös yksi muu seikkailija :3

 Otetaanpa ekana vaikka tämä pienoisen angora turkin omaava hurmuri neito. Tyttönen on saanut upean ison turkin, juuri sellaisen kuin nykyinen omistaja oli halunnutkin, pitkän angoramaisen turkin.
En voisi olla tyytyväisempi uuteen omistajaan, sillä yhteydenpito on onnistunut hienosti, ja saan kuulumisia ja kuviakin :)
Tämänkin herran kotiin olen todella tyytyväinen, sillä yhteydenpito onnistuu muitta mutkitta. Ja hän jopa asuu samassa kunnassa, joten helppoa kuin mikä. Kanilla kuulemma höröttää korvat vähän minne sattuu, toinen korva ylhäällä ja toinen alhaalla :)


 Sitten huonompi juttu. Näistä kahdesta en ole oikeastaan niiden lähdön jälkeen kuullut oikeastaan mitään. Kun olen kysellyt mitä kuuluu, vastaus on, että ihan hyvää. Myös nyt niillä on joku allergiaongelma, ja pyysin, että kanit voisivat tulla takaisin mulle, mutta ei kuulemma onnistu. Toivon todella, että kaneilla olisi kaikki hyvin, ja vaikkeivat edes eläisi kunhan eivät kärsi!


 Ja sitten. Pörrin luona kävi kesällä Ladyn tytär Höpö, joka pitkästä tiineysajasta huolimatta pyöräytti maailmaan kauniin tyttöpupun. Luonnonharmaa perhonen se on väriltään, luonteeltaan selvä murkkuilija ja komentaa äitiäänkin vähän. Ihmisiä kohtaan kiltti. Tiedä sitten mistä perinyt, sillä Pörri ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Kaikesta huolimatta pupu on todella kaunis ja varmaan juuri sitä mitä omistajat halusivatkin :3


2 kommenttia:

  1. Onko vielä suunnitelmissa paljonkin poikueita? Kääpiöluppia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisesti kesälle suunnitteilla kluppa/kasmirluppa projekti poikue :)

      Poista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!