tiistai 23. joulukuuta 2014

23. Ulkoilua lumihangessa ja hyppyennätyksiä!


 Tänään tuleekin toiseksi viimeinen joulukalenterin luukku, joka sisältää kanien talviulkoilua, sekä pienen taidonnäytteen Nikitalta :) Huomenna on joulu, ja en lupaa viimeistä luukkua huomiseksi, mutta 25 pv, voin varmaankin luvata sen tulevan. Toivotan siis lukijoille ihanaa ja rauhallista joulua tämän tekstin luettuanne <3

Luulin ensimmäisestä kosketuksesta lumeen, ettei Nikita pidä. Tänään on kuitenkin ulkoiltu jo kahdesti, eikä neitiä pelota enää yhtään. Nikitalla tosin on niin ohut turkki, että voi vain 10 min ulkoilla putkeen, mutta eipä tuo kovin haittaa. Nikita myös hyppi hienosti esteitä lumessa, joka sekin yllätti minut vain positiivisesti. Ennen niin arka pupuli on nykyään ihana mussu ja kunnon estetykki.

Åsalta ei saatu posekuvia, koska sillä oli niin kova meno päällä koko ajan, mutta se ei haitannut. Voihan sen energian käyttää hyödyllisestikin, eikö? Kyllä esteissä tietenkin. Vaikka se ei hypikkään niin korkeita kuin Nikita, se menee ne paljon nopeammin.

Bella ei oikeastaan koskaan ulkona kärsi kylmästä. Sillä on todella paksu turkkikin. Bella meni kovaa vauhtia, mutta malttoi olla kuvattavana. Esteet eivät kuitenkaan kiinnosta neitiä yhtä paljon joka ulkoilulla, mutta minua se ei haittaa, jos minulla on 2 estetykkiä ja kaksi sohvaperunaa.


 Elmeriltä on hiipunut lähes kokonaan into esteille, mutta vauhtia pojassa riittää vaikka muille jakaa. Kuten alemmista kuvista saattaa huomata, se veti kovaa rallia ympäri pihaa.
Elmeriä on kiva ottaa ulos, kun sen voi laskea "vapaaksikin" välillä, ilman että se lähtee vetämään :D

 Ja tässä vielä: Nikita hyppi oman ja kaikkien meidän kanien enkan rikki! korkeutta esteellä on 44-45cm ja pituutta n. 25 cm! Ehkä sitä kehtais niihin kisoihin ton kanssa lähteä :3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!