sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kuulumisia, suunnitelmia ym.

 Heippa kaikille. Tämän postauksen kuvat ovat n. viikon vanhoja, mutta julkaisettomia silti! Paljon mitään normaalista poikkeavaa ei ole tapahtunut, siksi blogikin on ollut hiljainen hiukan aikaa. Myös peruskoulun viimeinen koerumba lähtee käyntiin huomenna, mikä tietää lukemista lukemisen perään. Koulussa muutenkin tulee olemaan kiireistä, kun gaalat, leirikoulut ja tet-viikot tulevat vielä, joten postauksia tulee aina kuin ehdin :) 
 Täällä tyttökanit on ihan sekaisin, ja jo yksi valetiineyden aiheuttama pesä on rakennettu. Zelda rakensi viime viikolla siis pesän mielikuvitusvauvoille, mutta onneksi se touhu unohdettiin jo päivässä. Nyt muiden naaraiden tapaan sekin on ihan kevään huumassa jälleen. 
Ainoastaan Bella ei ole, koska se on kovin tiineen oloinen, joka ei sinäänsä ole mahdottomuus, mutta todella epävarmaa. Voi olla, että silläkin ne poikaset kasvaa ainoastaan korvien välissä, Viikon päästä se nähdään, pyöriikö pesässä oikeasti pieniä karvapalloja :)
Messut lähestyvät oikeaa pikavauhtia, samoin kuin muutkin kisat. Näillä näkymin, mikäli kyyti onnistuu olen lähdössä 3-4 kanin kanssa Nokialle. Ainakin Nikita ja Pörri ovat tulossa, sekä arvon vielä Åsan ja Zeldan kanssa. Åsa luultavasti tulee suoralle, mutta jos Zelda ei osaa hyppiä korkeampia, tai kiima ei yhtään helpota, niin se saa jäädä kotiin.

Arvontaan on vielä aikaa osallistua, joten kaikki mukaan!

4 kommenttia:

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!