torstai 17. joulukuuta 2015

Vuoden vikat kisat, huolta ja joulun odottelua


Hei kaikille taas! En oo kerinny postata ollenkaan, koko ajan ollut hirveä kiire. Kouluun lähden aamulla, ja kotiin tullessa on taas pimeää. Tämän viikon jälkeen pitäisi hiukan hellittää, koska alkaa joululoma. Minulla on tällä kertaa paljon kerrottavaa, enkä edes tiedä mistä pitäisi aloittaa. Mutta ehkä aloitan viikonloppuna olleista vuoden viimeisistä kisoista.
Perjantaina Veera tuli meille Raimon, Pepin ja Pipsan kanssa. Se ilta meni oikeastaan pelkästään näyttelypaikan valmisteluissa, olinhan vastuuhenkilönä koko tapahtumassa. Aamulla aikaisin heräsimme valmistelemaan päivää lisää. Pikkujoulutapahtuma sujui oikein hyvin. Mun kanit eivät niin kovin hyvin menestyneet, mutta ei niillä mitenkään superhuonostikaan mennyt :) Nikita meni radan kolmella virheellä, ja oli eka ei sijoittunut!


Fiona meni myös kivasti, viidellä virheellä. Olihan kyseessä kuitenkin ihan ekat kisat. Fiona sai kuman ollen hyvä ensikertalainen. Petissä mun kanit saivat 90,5-91,5 eli ei mitään parhaimpia pisteitä, mutta kuitenkin ihan hyvät.
Tärkeintä mulle, oli että päivä oli kiva ja tapahtuma onnistui.
Illalla tapahtuman loputtua, tulimme tuomaan kaneja kotiin ja huomasimme, että meidän ponit olivat karanneet. Mä ja Veera sitte auteltiin siinä, ja ponit saatiin turvallisesti kotiin. Hyvin tapahtumarikas lauantai siis.

Tässä oli siis tämän vuoden kisat ja näyttelyt. Pitkää taukoa näyttelyihin ei ole tosin tulossa, sillä jo tammikuussa olen suunnitellut lähteväni Tuuriin pet- ja ulkomuotonäyttelyihin. Myös hyvin sujuneen tapahtuman innoittamana olen miettinyt josko järjestäisin alkukesästä/loppukeväästä toiset kisat täälläpäin. Mutta se jää nyt nähtäväksi mitä tuleman pitää :)



Pelkkää iloa ja onnistumisia lähiaikoina tosin ei ole ollut. Mulla on taas yks kani kipeänä. Åsa on ollut nyt sairaana, enkä oikein ole saanut siitä selkoa mikä sillä on. Olemme nyt ell ohjeilla sitä yrittäneet hoitaa. Toivottavasti en joudu sanomaan sille vielä hyvästejä.



Nyt kuitenkin hiljenemme joulun odotteluun, ja luultavasti seuraava postaus onkin tulossa vasta jouluna. Saas nähä mitä mä teille sinne virittelen, mutta jotain kivaa olen ajatellut :) Loppuun vielä kooste viikonlopun kisoista:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!