maanantai 28. maaliskuuta 2016

Takkuturkkeja ja tulevia tapahtumia!

Pääsiäisloma on lopuillaan, ja huomenna palaillaan taas kouluun harjoittelemaan verenpaineen mittausta ja muita jänniä juttuja. Loman aikana en saanut paljon mitään aikaiseksi, koska oma jaksaminen on ollut jo kuukauden vaakalaudalla. Kuitenkin välillä on niitäkin hetkiä kun jaksaa tehdäkin jotain. Eilen mm. aloitin selvittämään Fionan turkkia. Karvanvaihto on saanut aikaan sen, että vanha kuollut turkki on huopautunut uuden päälle. Jouduin ottamaan ihan sakset käyttöön, jotta saan jotain tehtyä. Lopputulos ei ole kaunis, mutta parempi kanille.
Tänään oli vihdoin sopiva ilma treenata myös esteitä. Nikitan kanssa harjoittelimme, sillä lauantaina on luvassa vuoden ekat kisat Maskussa! :) Niksu hyppeli oikein nätisti pitkienkin esteiden yli!
Kisoja on jo julkaistu pitkä lista. Itse olen menossa ainakin Panelian kisoihin, ja luultavasti menen itse messuille töihin.
Olen lähdössä kahden viikon päästä ulkomaille, Prahaan. Voisin tehdä sieltä vaikka jonkin kuvapostauksen, jos tahdotte?

Muuten kaneille kuuluu ihan hyvää. Karvanvaihto on tosiaan alkanut myös muilla, ja sitä karvaa löytyy ihan joka paikasta :D Mutta tosiaan, tämä oli tällänen nopsa kuulumispostaus. Kisoista varmaan kirjottelen sit viikonloppuna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!